tiistai 29. elokuuta 2017

Softshell takki

Kuvittelin, että minulla on runsaasti aikaa tehdä syksyvaatteita, mutta eipäs ollutkaan. Säät kylmenivät yllättävän nopeasti, joka laittoi tähän äitiin vauhtia. Nyt valmistui softshell takit.


Takkiin valittiin softshell-kangas pinkillä pohjalla ja suloisilla vaaleanpunaisilla kummituksilla. Vetoketjun lisäksi ostin foe-nauhaa ja heijastinnauhaa. Hihansuihin laitoin pikkuisen resoria.


Softshell oli minulle uusi tuttavuus ja varsin mielyttävä ommella. Nappasin tyttärien pinnejä ja klipsuja korvaamaan nuppineulat. Hyvin toimivat siihen tarkoitukseen.


Hihansuiden sisäpuolelle tuli resorit.


Tässä nämä suloiset takit. Nyt ei tartte palella.


Reipasta keskiviikkoa kaikille!

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Virkattu vauvan lelu

Vauvat tykkäävät hypistellä kaikkea pientä ja minä tykkään virkata kaikkea pientä, joten yhdistin nämä asiat.


Meillä on perheen kanssa kunnon flunssakausi meneillään, joten ei olla päästy suvun uutta tulokasta katsomaan. Odotellessa pienokaisen näkemistä valmistui pieni nalleliina.


Tässä nalle taiteltuna.


Mukavaa maanantaita kaikille!

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Tähtitrikoota

Musta trikoo valkoisin tähdin antaa mahdollisuuden vaikka mihin. Alun perin tilasin kankaan tyttärien legginseihin, mutta koska kangasta jäi yli sain tehtyä muutakin.


Tilkkulaatikon kätköistä löysin palan valkoista collegea. Siitä ja tähtikankaasta syntyi suloinen pienen pojan collegetakki. Lisäksi sain tehtyä tyyliin sopivat housut. Nämä lähtevät lahjaksi.


Tyttöjen legginsit katosivat käyttöön ennen kuvausta, joten kesken leikin ehdin napata kuvan toisen legginseistä.


Mukavaa päivää kaikille!

lauantai 19. elokuuta 2017

Virkattu apina

Meillä on kuumeiltu ja sen vuoksi katsottu elokuvia. Vili apina elokuvaa katsoessa huomasin virkkaavani apinaa.  


Tästä veijarista tuli sen verran hauska, että päätyi kivoihin kiipeilyleikkeihin ympäri taloa.


Mukavaa sunnuntaita!

tiistai 15. elokuuta 2017

Eskarilaisen jegginsit

Löysin kivan palan tummansinistä stretch farkkukangasta Eurokankaan palalaarista. Vielä tarvittiin ihanan pinkkiä ompelulankaa, pala trikoota ja pätkä kuminauhaa. Siitä syntyi tyttärelle jegginsit.


En ehtinyt kuvata housuja ennen ensi käyttöä, joten yhden päivän käytön jälkeen housut näyttävät tältä.


Etutaskujen reunaan lisäsin raidallista trikoota. Myös taskut ovat sisältä samaa kangasta.


Nyt nautitaan auringosta! 
Ihanaa iltapäivää kaikille!

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Virkattu neuletakki vauvalle

Omat vauvani saivat aikoinaan ihania neulottuja takkeja sukulaisilta. Nyt pääsin itse tekemään lahjaksi virkatun neuletakin.


Suloinen, pehmeä pojalle suunnattu takki syntyi muutamana iltana omasta inspiraatiosta. Langatkin olin ostanut joskus kauan sitten ja nyt ne pääsivät käyttöön.


Tässä on takki vielä selkäpuolelta.


Ihanaa sunnuntaita jokaiselle!

torstai 10. elokuuta 2017

Collegetakki eskarilaiselle

Tänään meidän neiti siirtyi esikouluun. Tein viileisiin päiviin mustapinkin collegetakin. 


Silitysarkeilla saa helposti ilmettä vaatteisiin. 


Mukavaa päivää jokaiselle!

torstai 3. elokuuta 2017

Kukkareppu

Marimekon kukkakuviollinen mekko sattui jäämään tyttärelle pieneksi. Pienen pohdinnan jälkeen se muuttui kerhorepuksi.


Sivuille ja pohjaan lisäsin kaistaleet tummaa villakangasta.

Lopuksi vielä reppu takaa.


Mukavaa päivää jokaiselle!