sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Häälasit

Läheiset ihmiset ovat menossa tänä kesänä naimisiin ja eksyin mukaan häiden valmisteluun. Ostin Ikeasta perus kuoharilasit ja koristelen ne teemaan sopivaksi.

Tästä se lähti. Ensin leikattiin lasiin sopiva servetin palanen. Poistettiin servetin takaosa. Tehtävään tarkoitettua liimaa lasiin ja lopulta servetin päälle.
Sitten lasit puoleksi tunniksi uuniin.

Tadaa!! Valmiit lasit! Laitoin jalan ympärille vielä helmistätehdyn koristeen. Nyt kelpaa hääparin kilistellä. 

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Kivimansikat ja pari vesimelonia

Millaisia ovat kivimansikat? Maalattuja kiviä, joilla voi huoletta leikkiä leikkimökissä tai sitten ne voi laittaa pihalle koristeeksi. Oli pakko kokeilla. Lapset nukkuivat päiväunia, kun aloin taiteilla mansikoita. Mukaan eksyi myös muutama vesimelonin palanen.
Laitoin kivet maalarinteipillä paperiin kiinni, jotta maalaaminen olisi helpompaa. Tilasin kivimaalia netin kautta ja siveltimet löytyivät omasta takaa.

vesimelonit
Mansikat
Oma maa mansikka muu maa mustikka. 😊

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Pahviformula

Tein tyttären kanssa 3D-kortin. Kortti päätyi papalle, joten aiheeksi valikoitui formula-auto. Tää askartelu oli tosi hauska.

Ensin leikkailin pahvista osian ja sitten taittamista ja liimailua. Tadaa...Formula koottuna.

Ja sitten koristeltuna.
Vauhdikasta viikonloppua!!

perjantai 22. toukokuuta 2015

tiistai 19. toukokuuta 2015

Perhoskakku ja -kortti

Viikonlopun 1v-juhlat olivat sarja supersöpöä ja suloisuutta. Näinhän sen pitääkin olla jos juhlija sattuu olemaan vielä tyttö.
Tänä vuonna päätin kokeilla elintarvikevärejä kermavaahdon värjäyksessä ja hienostihan kermavaahto värjääntyi. Tein kakusta perhosenmuotoisen ja avot pursottelemaan. Oli todella kiva projekti. 
Perhosteema jatkui mukavasti kortin askartelussa. 😊
Synttärit onnistuivat hienosti ja sankari oli koko juhlan ajan yhtä hymyä. Mahtavaa! 😀

torstai 14. toukokuuta 2015

Pompom

Synttärit innostivat pompomien kokeiluun. Tässä pikkuinen ohje.
Neliön muotoista silkkipaperia viisi kappaletta.
Taittele paperi haitariksi.
Sido haitari keskeltä narulla. Muista jättää roikkumavara.
Leikkaa haitarin päädyt pyöreiksi.
Nostele silkkipapereita varovasti ylöspäin.
Pikku hiljaa silkkipapereista muodostuu pyöreähkö muoto.
Valmis pompom!
Näin sitten erivärisiä pompomeja roikkumassa.
Hurjan söpöä!!

Mukavaa Helatorstaita kaikille!

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Herrasväen pikkuleipiä

Tyttären 1-vuotis juhlat ovat viikonloppuna ja nyt leivoin ihania ns. paremman väen pikkuleipiä. 😉 Ainakin voita tuli sen verran paljon, ettei näitä sovi joka päivä väsätä. Ohje löytyy tästä: http://www.maku.fi/reseptit/herrasvaen-pikkuleivat

Kohta kahville ja sitten saan maistaa jo etukäteen näitä ihanuuksia.

Ihanaa päivää kaikille!

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Kesämekko

Vaikka maahan satoi lumipeite,(joka varmasti sulaa iltaan mennessä)täällä valmistui pirteä kesämekko.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Tyttöjen vaatteita

Tänään iski ihme energiapommi ja sain ommeltua isommalle tytölle hameen ja pikkuselle housut. Jes!!

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Pääsiäisnoita

Pääsiäinen lähestyy ja päätettiin tyttären kanssa tehdä pääsiäisnoita. Noita sai päähänsä söpöt vaaleanpunaiset hiukset. Tätä noitaa ei tarvitse juosta karkuun. 😉

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Virkattupupu

Pääsiäispupu pääsee piristämään meidän arkea. Tämä söpöläinen valmistui hetkessä. Sen takia virkkaaminen onkin mukavaa puuhaa. 

Aurinkoista viikonloppua!!

torstai 19. maaliskuuta 2015

Narsissit kreppipaperista

Tällä kertaa halusin tehdä kreppipaperista narsisseja. Selasin netistä muutamia ohjeita ja päädyin tekemään yhden ohjeen mukaan narsissit.

Liimaa löytyi joka sormesta, mutta nyt on kolme narsissia maljakossa. Täällä odotellaan pääsiäistä. 😊

Katariina-nukke

Olimme talvilomalla maaseudulla. Mukaan nappasin virkkuukoukut ja ajattelin, että ehtisin niillä tehdä jotain. Perillä tytär halusi leikkeihin nuken ja ajattelin kokeilla virkata nuken. Näin syntyi Katariina-nukke.

lauantai 14. helmikuuta 2015

Hyvää ystävänpäivää

Pehmopäivälle sydänpehmot. Tämä on pitänyt toteuttaa jo monta kertaa, mutta nyt tuli väsättyä oman pään mukaan. Jes! Nopea projekti.