keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Kylpytakki

Hain vähän aikaa aikaa sitten eurokankaasta kangasta pipojen tupsuihin. Palalaaria pyöritellessä käteen osui ihana yksisarviskangas. Tytär halusi kovasti tästä kankaasta kylpytakin ja minä lupasin jouluksi semmoisen hänelle tehdä.


Onnistuin tekemään kylpytakin valmiiksi ilman tyttären katseita, joten ilo oli jouluaattona suuri, kun äiti ehtikin ommella kylpytakin valmiiksi.


Suloinen kylpytakki lähti heti käyttöön.


Mukavaa päivää kaikkille!

torstai 21. joulukuuta 2017

Joulutontut

Tässä on muutama joulutonttu, jotka tein lahjaksi. Niistä tuli tosi hellyyttäviä.


Tänään nautitaan joulusta, koska sehän on vain kerran vuodessa.


Rauhallista joulua!

Kaverukset-paita

Tässä ihanassa puuvillatrikookankaassa on tyttöjä ostoksilla.


Pääntie ja hihat tulivat tummansinisellä niin kuin pääkankaassakin olevien hahmojen ääriviivat.


Yleensä sitä jo kankaita leikatessa tietää millainen ompelutyö on tulossa, mutta tällä kertaa tulikin yllätys. Leikkasin huomaamattani kaksi paidan etuosaa, jolloin kangas ei enää riittänytkään paidaksi asti.


Lopulta leikkasin kankaasta vielä kaksi selkäpalaa ja huomasin, että olin ostanut toiseen työhön juuri sopivan tummansinistä trikoota. Siitä sain hienosti hihat. Tytär saikin yhden paidan sijaan kaksi paitaa.


Virheistä voittoon!
Ihanaa päivää kaikille!

maanantai 18. joulukuuta 2017

Nukenvaatteita

Kaapeista löytyy jämäkankaita ja joskus, kun ne käy tarkalleen läpi, niistä syntyy jotain suloista.


Kaksi suloistakin suloisempaa nukenvaatetta lähti lahjaksi. Yläosat ovat ohutta collegea. Vasemman puolisen mekon alaosa on puuvillaa ja oikean alaosa trikoota. Takana on tarralla tehty kiinnitys.


Pirteää tiistaita!

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Lasten pikkareita

Kiva liilapohjainen tähtikuviolla koristeltu puuvillatrikoo muuttui kasaksi pikkuhousuja.


Tässä on suloiset pöksyt takaapäin.


Pikkareiden pinkki kuminauha on ihanan pehmeää. Lisäksi se on helppo ommella paikoilleen, koska vyötärökangas menee kuminauhan sisälle.


Rauhallista sunnuntaita!

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Villasukkatytön sukat

Lämpimät, vaaleanpunaiset ja pitkävartiset sukat tulivat juuri valmiiksi. Tämä oli tyttären toive ja kyllä niistä söpöt tulivatkin.


Varteen tein hiukan palmikkoa ja joustoa. Venyy hyvin ja pysyy varmasti myös ylhäällä.


Kaksi kappaletta vierekkäin.


Mukavaa päivää kaikille!

maanantai 11. joulukuuta 2017

Vaaleanpunaisia poroja

Tässä ihanassa kankaassa seikkailevat poron näköiset hahmot. Lisäksi kankaassa on koukeroa, kukkaa ja lintuja. Olen halunnut ostaa tämän kasaan jo jonkun aikaa ja nyt sain tämän käsiini eikä se ole enää pelkkä kangas.


Päätin tehdä nuoremmalle tyttärelleni tunikan/mekon. Olkapäille laitoin rypytykset.


Suloisuus lähtee joululahjapakettiin.


Mukavaa päivää!

perjantai 8. joulukuuta 2017

Kasa legginsejä

Tyttäreni kasvavat nopeasti. Yhtäkkiä juuri sopivina olleet legginsit jättävätkin nilkat paljaiksi. Joulupakettin lähtee siis kasa näitä tärkeitä legginssejä eriväreissä.


Tyttärien ikäerot näkyvät väreissä. Isommalle tummempaa ja pienemmälle kirkkaampaa, mutta molemmille kelpaavia tähtiä.


Tässä kaksi tavallisempaa legginsiä, valkoiset ja siniset.


Väririvistä löytyy valkoista, sinistä, liilaa pinkeillä tähdillä, pinkkiä valkoisilla tähdillä ja harmaata. Nyt on housuja seuraavan kasvupyrähdykseen asti.


Mukavaa viikonloppua!

tiistai 5. joulukuuta 2017

Lahjaksi nukke

Välillä asiat tapahtuvat melkein itsestään. Niin kävi tämän nuken kohdalla. En suunnitellut tekeväni nukkea vaan idea tuli ja minä tein. Kaikki materiaalitkin sattuivat löytymään kotoa.


Alusta asti oli selvää, että nukke lähtee lahjaksi, vaikka tyttärenikin ihastuivat tähän ihanaan vaaleanpunahiuksiseen nukkeen. Tietysti he toivoivat, että tekisin pari nukkea lisää. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka tekisinkin.


Ompelukoneella pääsi tarpeeksi pitkälle nuken teossa, mutta hiukset ompelin kiinni käsin. Lisäksi käsin ompelin silmät ja suun.


Tämä nukke on valmis ilahduttamaan jonkun pikkuisen.


Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Virtahevot mekossa

Nyt olen siirtynyt joululahjojen tekoon ja taitaa tulla kiire. Kuitenkin ensimmäinen lahja valmistui tästä ihanasta harmaasta puuvillatrikoosta, jossa seikkailee suloiset virtahevot.


Kankaasta tuli suloinen mekko arjen tohinoihin. Tämä lähtee siis nuoremman tyttäreni pakettiin.


Pienenä yksityiskohtana mekon taskuihin tuli silkkinauhasta rusetit.


Mukavaa päivää kaikille!

torstai 23. marraskuuta 2017

Suomi100-mekot

Tilasin ihanaa turkoosin väristä duchess satiinia ja läpikuultavaa mesh-kangasta, jossa on kimaltelevia lumihiutaleita. Lisäksi olin aiemmin ostanut kankaista tähtinauhaa. Näistä kahdesta syntyi tyttärien suomi100-mekot.


Itsenäisyyspäivän lisäksi nämä talviset tai huurteiset mekot menevät hyvin myös joulujuhlassa.


Satiini oli aivan ihanaa työstettävää, joten mekkojen tekeminen oli helppoa. Läpikuultava lumihiutalekangas varisi melko paljon pientä hilettä, joten meillä on kotona aika kimalteleva tunnelma.

Tytöt ovat onnellisia mekoistaan.


Talvista päivää kaikille!

maanantai 13. marraskuuta 2017

Kätyrit

Pienet kätyrit lähtevät piristämään kolmea pientä poikaa. Ideasta saan kiittää tytärtäni, joka onnistui haastamaan minut tehtävään.

Toteutuksessa käytin beigeä puuvillakangasta, valkoista puuvillanauhaa, mustaa ja valkoista huopaa, pumpulia ja kangastusseja.


Tässä vielä kolmen tyypin poseeraus.


Mukavaa viikkoa!

tiistai 7. marraskuuta 2017

Sekametelisoppa

Näin flunssakautena meidän perhe on osallistunut erilaisiin niiskutustauteihin. Kun pää on sumea, eikä ajatus todellakaan kulje, saattaa syntyä erilaisia asioita kuin tavallisesti. Kaikki suunnitellut projektithan meni tietysti tauolle ja valmiiksi tuli jotain muuta.

Ensimmäiset tuotokset meni tyttärille halloween-juhliin. Onneksi kaapista löytyi nippanappa materiaalia pariin viittaan. Kuvauksen tein kiireellä ja ennen silitystä. Syytän flunssassa sumentunutta mieltä.



Sitten oli projekti-keinutuoli, joka lähtee lahjaksi. Tietysti löysin mahtavan keinutuolin monen kuukauden etsinnän jälkeen juuri ei niin järkevään aikaan, mutta me pakattiin nenäliinat autoon ja haettiin keinutuoli.


Sen jälkeen otin siveltimen käteen ja kokeilin ekaa kertaa kalkkimaalia. Tuoli odottelee vielä lakkausta, mutta siitä tuli juuri sellainen kuin pitikin.


Kolmantena tietysti paljastuu tontun ovi. Päätin hurahtaa tähän villitykseen, mutta flunssasena ajattelin tilata valmiin askartelupaketin. Tosin postista kantamani paketti ei pitänytkään sisällään tontun ovea, joten olin varmasti tehnyt virheen tilausta tehdessä.

Onneksi tilaus oli hyvin paketoitu, koska siitä pahvista tulikin useampi tontun ovi. Lisäksi sain tyttäret maalaamaan niitä punaisiksi.


Viimeinen tuotos on lumihiutale. Olen kokeillut monena vuonna tehdä eri ohjeilla lumihiutaletta ja jostain syystä en ole pitänyt niistä. 

Nyt flunssaisena otin vain langan ja virkkuukoukun ja siinä se nyt on. Minun tekemä lumihiutale. Se pitää vielä päätellä ja kovettaa, mutta olen tyytyväinen. Näytin tuotoksen myös lapsille ja se tunnistettiin lumihiutaleeksi. Hienoa.


Mukavaa päivää kaikille! Flunssalla tai ilman.

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Yksisarvinen

Tyttärelläni on menossa vaatteisiin liittyvä mullistus. Kaikki liian hempeän tyyliset vaatteet päätyvät pois käytöstä. Minulle se merkitsi koneen ääreen istumista.

Tällä kertaa leikkasin silityskalvosta aika vauhdikkaan yksisarvisen.


Harmaa joustopuuvilla muuttui paidaksi, johon yksisarvinen sopi täydellisesti. Kaulukseen laitoin piristykseksi pinkkiä reunakuminauhaa. Lisäksi tein samasta materiaalista myös pienen rusetin pääntiehen. 


Pirtsakkaa päivää!

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Kolmas kerta toden sanoo

Neljäs pipo ja kolmas pipopostaus. Nyt on pipot vähäksi aikaa tehty.

Tämä kyseinen pipo on tehty isommalle tyttärelleni. Pipo on neulottu samalla tavalla kuin edellinenkin, mutta alaraunaan laitoin taitteen. Pipossa oleva tupsukin on tehty samalla tavalla kuin edellisessä pipossa.


Tästä tuli tosi suloisen talvinen pipo.


Pirteää päivää jokaiselle!